Syksyn teemat  ja oivallukset

Aloitin tänä syksynä uuden ryhmän kanssa. Syksyn alussa keskityimme rauhassa koulutyöhön orientoitumiseen ja toisiimme tutustumiseen. En tuntenut lapsia entuudestaan, ja ryhmäkin täydentyi vähitellen, kun uusia lapsia tuli mukaan viikoittain. Taitojen arvioinnin rinnalla minulle oli tärkeää oppia tuntemaan jokaisen lapsen vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita – sitä, mistä juuri hän innostuu ja millaiset asiat motivoivat oppimaan.

Lasten taitotasot ja luokka-asteet vaihtelevat, mutta yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja mukavaa tekemistä on löytynyt jo näiden ensimmäisten kuukausien aikana. Monet oppilaistani pitävät kuvista, joten kuvallinen materiaali on luonteva osa työskentelyämme. Kuvien avulla voi harjoitella monenlaisia asioita, ja tutut, kiinnostavat kuvat innostavat usein myös osallistumaan.

Yhdeksi syksyn suosikkiteemaksi ovat nousseet kulkuvälineet. Niistä on ollut helppo rakentaa tekemistä eri oppiaineisiin ja samalla seurata lasten omia kiinnostuksen kohteita. Kulkuvälineteemaan on yhdistynyt luontevasti myös liikenneturvallisuus, jota olemme muutenkin harjoitelleet.

Liikuntatunnilla olemme leikkineet kulkuvälineiden avulla maa–meri–taivas-leikkiä. Kuumailmapallon kuva on ollut ylhäällä puolapuissa, autokuva maassa ja laivakuva patjalla. Eräs oppilas keksi, että mukaan tarvitaan tietenkin vielä raketti! Lasten omat ideat ovatkin mukava tapa antaa leikin ja teeman kasvaa eteenpäin.

Kävelyillä koulun ympäristössä olemme bongailleet erilaisia kulkuvälineitä ja liikennemerkkejä sekä harjoitelleet samalla turvallista liikkumista. Kielinuppu-lauluja olemme hyödyntäneet kirjainten, kulkuvälineiden ja muiden teemojen opiskelussa. Kulkuvälineet sopivat mainiosti myös englannin opetukseen. Englannin kielessä olemme tähän mennessä harjoitelleet muun muassa tervehtimistä, viikonpäiviä ja värejä.

Syksy näkyy luokassamme muutenkin. Vuodenaikaan liittyvät aiheet, kuten kasvillisuus ja sää, kulkevat mukana opetuksessa. Piirituokioilla tutkimme säätä sekä käymme läpi päivämäärää ja viikonpäivää kuvapäiväjärjestyksen tarkastelun yhteydessä.

Yhteisen kuvapäiväjärjestyksen lisäksi lapsilla on pulpeteillaan omat minipäiväjärjestykset, jotka auttavat jäsentämään työskentelyä. Osa harjoittelee työskentelyä kaksivaiheisen ”ensin–sitten”-kuvatuen avulla, kun taas osalla käytössä on jo pidempi ”ensin, sitten, sitten ja lopuksi” -järjestys. Näin jokainen voi harjoitella työskentelyn etenemistä itselleen sopivan kuvatuen avulla.

Samat teemat kulkevat mukana myös suomen kielen ja matematiikan tehtävissä. Minulla on parhaillaan tekeillä teemoittainen kuvakorttisarja, jonka avulla voi laajentaa sanavarastoa ja hyödyntää myös seinällä olevien aakkoskorttien kuvia. Mukana on kulkuvälineitä, eläimiä, kasveja, hedelmiä ja marjoja sekä muuta vuodenaikoihin liittyvää sanastoa.

Kokoan tälle sivulle materiaalia tähänastisista teemoistamme ja täydennän sitä syksyn edetessä uusilla aiheilla. Materiaali on suunnattu erityisesti lapsille, joille tekemällä, kuvien avulla ja toiminnallisesti oppiminen sopii paremmin kuin pelkkä oppikirjan parissa työskentely. Monisteita voi myös laminoida uudelleen käytettäviksi, jos tussilla kirjoittaminen sujuu lapselta kynällä kirjoittamista paremmin.

Kokosanamenetelmä ja materiaalin mukauttaminen

Jokaisen kirjainparin kohdalta löytyy materiaalipaketti, joka palvelee lapsia, jotka eivät ole vielä syystä tai toisesta motivoituneet kirjainten opettelusta. Tätä voi käyttää myös S2-lapsen opetuksessa sanaston kartuttamisessa yhdessä teemoittaisen materiaalin kanssa. Materiaali sisältää samat kuvakortit, kun kirjainten materiaalissa, sekä kuvat, kuvan yhdistämisalustat (matching), kuvasanakortit ja sanakortit. Sitä voi käyttää monella tavalla. Kirjainten materiaalia voi laminoida lapsille, joille lyijykynällä kirjoittaminen paperille on vielä haastavaa. Useimmista kirjaintehtävämateriaalista  (kirjainten yhteiset tehtävät) löytyy väritys-, liimaus ja leikkaustehtäviä, jotka vahvistavat motorisia taitoja.  Kokosanamenetelmästä on kerrottu blogitekstissä Lukemaan opettaminen kokosanamenetelmällä-Hughes (2006).

A-ja I-kirjaintehtävät sekä A & I yhteiset ja lisätehtävät

Ensin erikseen A ja I. Sitten yhteisiä, joissa lapsi harjoittelee A- ja I kirjaimen ja äänteen erottelua

A-ja I-kokosanametelmämateriaali oikealla

 

A Ja I Matching Mallipaketti Pdf

PDF – 706,4 KB 0 latausta

A Kirjaimen Harjoitusmonisteet Pdf

PDF – 2,1 MB 15 latausta

I Kirjaimen Tehtavat Korjattu 1 Pdf

PDF – 8,0 MB 12 latausta

A Ja I Peruspaketti Pdf

PDF – 6,2 MB 11 latausta

A Ja I Lisatehtavat Pdf

PDF – 5,6 MB 14 latausta

Mallikirjaimet kuvakortteina A-N ja O-Ö, temaattiset kuvakortit (liikenne) ja tehtävät

Kirjainkortit A N Pdf

PDF – 16,5 MB 15 latausta

Kirjainkortit O O Pdf

PDF – 27,5 MB 13 latausta

Kulkuvalineet Ja Liikenneturvallisuus Rr Tasmalleen Rakettikortin Mukaan Pdf

PDF – 17,6 MB 9 latausta

Tavutettu Kul Ku Va Li Neet Kyltti 1 Png

Kuva – 1,8 MB 11 latausta

Nelja Varikasta Luokkahuonelappua Yhdella Arkilla Png

Kuva – 1,7 MB 1 lataus

U-ja S- kirjaimen tehtäviä

Ensin erikseen U ja S tehtävät. Sitten alimpana oikealla liitteessä U- ja S kirjaimen ja äänteen erottelua. 

U-ja S-kokosanametelmämateriaali 

 

U Ja S Matching Mallipaketti Pdf

PDF – 1,9 MB 0 latausta

U Ja S Peruspaketti Pdf

PDF – 2,0 MB 13 latausta

U Kirjaimen Tehtavat 1 Pdf

PDF – 1,9 MB 11 latausta

S Kirjaimen Tehtavat Korjattu Pdf

PDF – 8,0 MB 13 latausta

Syksy ja muut vuodenajat / liikenneturvallisuuskuvat ja vastakohtatehtävät (lisätty 1.10.2026)

 

Olen koonnut alla oleviin tiedostoihin kirjainkuvakortteja vuodenajoista (syksy, talvi, kevät ja kesä). Jokaisella arkilla on 4 peruskuvaa ja 4 lisäkuvaa. Käytän niitä kirjainmallikorttien kanssa seinällä.

Tiedostot sisältävät kuvia ja tehtäviä vastakohdista esim. nopea ja hidas ja liikenneturva-aiheisia kuvasanakortteja. Osassa korteista saattaa olla painovirheitä.

Vinkki syksykuvakorttien käyttöön: Syksyaiheiset kortit voi laittaa S s sienikortin  (ylhäällä vasemmalla kuva) ja rakentaa S2-opetusseinän.  "Säätehtävät liitetiedostosta" syksykorttien lisäksi marja,-lehti- ja sieniaiheiset kuvat ja tehtävät. Nyt myös Halloween-tehtäviä.

Nelja Elainten Aakkoskorttia 1 Png

Kuva – 1,9 MB 1 lataus

Vuodenajat 8 Sivua 4 Korttia Sivulla 1 Pdf

PDF – 38,5 MB 19 latausta

Saatehtavat 2 Pdf

PDF – 12,2 MB 15 latausta

Halloween Tehtavat 1 Pdf

PDF – 1,4 MB 1 lataus

S 2 Sanastokuvat Ja Vastakohdatehtavat Pdf

PDF – 3,0 MB 12 latausta

Syksyn Elaimet Tehtavat 1 Pdf

PDF – 4,0 MB 1 lataus

Sienet Tehtavat Pdf

PDF – 4,3 MB 1 lataus

Halloween Askartelumallit Ja Ohjeet 1 Pdf

PDF – 4,1 MB 1 lataus

Halloween Talo Sapluunat 1 Pdf

PDF – 4,8 MB 1 lataus

Syksyteemaisia askarteluita

Tässä joitakin askarteluideoita syksyyn ja Halloweeniin. Ideat on poimittu Pinterestistä ja Instagramista, mutta olen tehnyt niihin ohjeistukset

Syksyn Omenakori Malli Ja Ohje 2 Pdf

PDF – 3,4 MB 1 lataus

Syksyn Elaimet Sapluunat Pdf

PDF – 68,5 KB 1 lataus

N- ja E-kirjainten tehtäviä

U-ja S-kokosanametelmämateriaali ensimmäisenä

 

N Ja E Matching Mallipaketti Pdf

PDF – 2,7 MB 0 latausta

N Tyylinmukaiset Perustehtavat Pdf

PDF – 8,5 MB 1 lataus

E Tyylinmukaiset Perustehtavat Pdf

PDF – 822,7 KB 1 lataus

Ne Yhteiset Monisteet Pdf

PDF – 7,5 MB 1 lataus

N Sana Ja Kuvakortit U Tyyli Pdf

PDF – 602,8 KB 1 lataus

E Sana Ja Kuvakortit Pdf

PDF – 4,6 MB 1 lataus

O- ja L-kirjainten tehtäviä

L- ja O-kokosanametelmämateriaali ensimmäisenä

L Ja O Matching Mallipaketti 1 Pdf

PDF – 2,1 MB 0 latausta

O Ja L Yhteiset Tehtavat 2 Pdf

PDF – 1,1 MB 1 lataus

L Tyylinmukaiset Perustehtavat 1 Pdf

PDF – 929,9 KB 2 latausta

O Tehtavasivut 2 Pdf

PDF – 9,9 MB 2 latausta

Koti ja juhlapyhät

Tässä osiossa kotiin ja juhlapyhiin liittyvää sanastoa ja kuvia muun muassa vastakohtiin ja sijanteihin liittyviä tehtäviä ja kuvakortteja.  

Kotiin ja vastakohtiin liittyviä tehtäviä

Tässä osiossa kotiin, perheeseen ja juhlapyhiin liittyvää sanastoa ja kuvia muun muassa vastakohtiin ja sijanteihin liittyviä tehtäviä ja kuvakortteja.  

Koti Tehtavat Osa 2 2 Pdf

PDF – 983,4 KB 0 latausta

Halloween Askartelumallit Ja Ohjeet 1 Pdf

PDF – 4,1 MB 1 lataus

Halloween Talo Sapluunat 1 Pdf

PDF – 4,8 MB 1 lataus

Syksyn Elaimet Sapluunat Pdf

PDF – 68,5 KB 1 lataus

R ja M

R- ja M-kokosanametelmämateriaali

M Ja R Matching Mallipaketti Pdf

PDF – 446,5 KB 0 latausta

R Tehtavat Korjattu Pdf

PDF – 13,3 MB 2 latausta

M Tehtavat Korjattu Pdf

PDF – 12,6 MB 2 latausta

Lisää tekstiä napsauttamalla tästä.

M Ja R Yhteiset Tehtavat Pdf

PDF – 6,6 MB 1 lataus

Ä ja T-kirjainten harjoitukset

Ä- ja T-kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

Ae Ja T Matching Mallipaketti 3 Pdf

PDF – 2,3 MB 0 latausta

Ae Tyylinmukaiset Perustehtavat 1 Pdf

PDF – 918,5 KB 0 latausta

T Tyylinmukaiset Perustehtavat 1 Pdf

PDF – 948,4 KB 0 latausta

P ja K-kirjainten harjoituksia

P-ja K-kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

P Ja K Matching Mallipaketti Pdf

PDF – 1,9 MB 0 latausta

P Ja K Yhteiset Tehtavat 1 Pdf

PDF – 5,0 MB 0 latausta

P Tehtavat Pdf

PDF – 7,3 MB 1 lataus

K Tehtavat Pdf

PDF – 7,8 MB 0 latausta

H- ja V-kirjainten harjoitukset

H- ja V-kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

H Ja V Matching Korjattu Pdf

PDF – 3,1 MB 0 latausta

H Ja V Yhteiset Tehtavat Pdf

PDF – 6,6 MB 0 latausta

H Tehtavat Pdf

PDF – 7,6 MB 1 lataus

V Tehtavat Pdf

PDF – 7,9 MB 1 lataus

J ja Y-kirjainten harjoitukset

J- ja Y-kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

J Ja Y Matching Mallipaketti Pdf

PDF – 3,1 MB 0 latausta

J Ja Y Yhteiset Tehtavat 2 Pdf

PDF – 6,2 MB 1 lataus

J Tehtavat 1 Pdf

PDF – 7,7 MB 1 lataus

Y Tehtavat Pdf

PDF – 7,5 MB 1 lataus

Ö ja D-kirjainten harjoituksia

P-ja K-kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

Oe Ja D Matching Mallipaketti 1 Pdf

PDF – 1,8 MB 0 latausta

O D Yhteiset Tehtavat Pdf

PDF – 5,5 MB 1 lataus

Oe Kirjaimen Tehtavapaketti Pdf

PDF – 20,2 MB 0 latausta

D Tehtavat Pdf

PDF – 7,9 MB 0 latausta

Vierasperäiset kirjaimet osa 1:

B F G ja C

B, F, G ja C-kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

B F G C Yhteistehtavat Pdf

PDF – 5,7 MB 1 lataus

G Tehtavat Greippi Pdf

PDF – 8,8 MB 0 latausta

B Tehtavat Korjattu Pdf

PDF – 7,8 MB 0 latausta

C Tehtavat Pdf

PDF – 7,7 MB 0 latausta

F Tehtavat Pdf

PDF – 6,9 MB 0 latausta

Vierasperäiset kirjaimet osa 2:

Q W X Z ja Å

Q W X Z

kokosanametelmämateriaali alla ensimmäisenä

Z Jaljennys Pdf

PDF – 1,3 MB 0 latausta

P Tehtavat Pdf

PDF – 7,3 MB 1 lataus

X Jaljennys Pdf

PDF – 1,3 MB 0 latausta

W Jaljennys Pdf

PDF – 1,3 MB 0 latausta

Aland Jaljennys Pdf

PDF – 1,6 MB 0 latausta

Q W X Z Aland Yhteistehtavat Pdf

PDF – 6,7 MB 0 latausta

Vaatimattoman alkumme jälkeen olemme kasvaneet vankkumattoman omistautumisen ja jatkuvan kehittymisen ansiosta. Jokainen askel on vahvistanut uskoamme yhteistyön voimaan ja rehellisyyden tärkeyteen. Olemme intohimoisia tekemistämme kohtaan, ja meidän on ilo jakaa tarinamme kanssasi.